Hissin hankinta uudisrakennukseen tai hissittömään taloon

Hissi on osa nykyaikaista rakentamista

Nykyisin lähes kaikkiin uusiin kerrostaloihin asennetaan hissit. Hissi on lähes välttämätön osa rakennusta erityisesti sen varmistamiseksi, että myös liikuntarajoitteiset henkilöt voivat vaivatta käyttää rakennusta. Se auttaa myös muiden käyttäjien liikkumista rakennuksessa erityisesti silloin, kun on kuljetettava raskaampia kantamuksia tai esimerkiksi huonekaluja.     

Hissityypit

Hissit jakaantuvat eri tyyppisiin hisseihin rakennuksien ja käyttäjien tarpeiden mukaisesti. Ylesimpiä hissityyppejä ovat:

  • Henkilöhissit
  • Tavarahenkilöhissit
  • Tavarahissit
  • Liiketalohissit
  • Hotellihissit
  • Sairaalahissit
  • Autohissit
  • Invahissit
  • Kaitahissit
  • Liukuportaat ja -käytävät

Ennen hissin hankintaa: Kartoitus

Hissien hankinta alkaa aina asiantuntijan ja tilaajan tai arkkitehdin tekemällä hissien tarpeen kartoituksella ja hissi- ja rakennuksen muiden tilojen selvittämisellä. Jotta hankinnasta saadaan suurin mahdollinen hyöty, on uusi hissi parasta suunnitella kiinteistön lähtökohtien ja käyttäjien tarpeiden mukaan. 

Mistä hissin hinta muodostuu? 

Hissin hinta vaihtelee melko paljon riippuen hissin käyttötarkoituksesta. Mitä suurempi hissi, sitä korkeampi hinta. Hintaan vaikuttaa myös hissin varustetaso. Jos kiinteistössä on useampi kuin yksi hissi, vaikuttaa myös se hissien yksikköhintaan, koska työmaan perustamiskustannukset ja kuljetukset jakaantuvat useammalle hissille. Myös hissin kokonaisvarustelu (esim. hissiedustojen pielipellitys) vaikuttaa kokonaishintaan.

Paras ja vaivattomin tapa hankkia uusi hissi on ”avaimet käteen” -toteutus, jolloin urakoitsija sitoutuu toteuttamaan koko projektin kiinteään hintaan, joka sisältää kaikki urakkasopimuksessa sovitut asiat. 

Hissin hankkimiskustannukset uudisrakennukseen tai hissittömään taloon

Tarkkoja hinta-arvioita uusien hissien hankkimisesta on ilman hankkeen kilpailutusta mahdotonta antaa. Olemme kuitenkin koostaneet tähän toteutuneiden projektien perusteella suuntaa-antavia tietoja siitä, mitä uuden hissin hankinta yleensä keskimäärin maksaa. Hinnat on esitetty arvonlisäverollisina.

  • Henkilöhissi, 8 krs, 8 henkilöä, standardikori, rst-ovet, alaskoonta: 55 000–70 000 €
  • Henkilöhissi, 8 krs, 10 henkilöä, standardikori, rst-ovet, alaskoonta: 60 000–80 000 €
  • Liiketalohissi, 8 krs, 8 henkilöä, standardikori, rst-ovet, täyskoonta: 60 000–75 000 €
  • Liiketalohissi, 8 krs, 8 henkilöä, standardikori, rst-ovet, täyskoonta: 65 000–80 000 €
  • Sairaalahissi, 10 krs, 1000 kg, standardikori, rst-ovet, täyskoonta: 100 000–120 000 €
  • Sairaalahissi, 10 krs, 1500 kg, standardikori, rst-ovet, täyskoonta: 110 000–130 000 €
  • Tavarahissi, 5 krs, 1500 kg, standardikori, rst-ovet, alaskoonta: 65 000–80 000 €
  • Hissittömän talon hissi, 5 krs, 480 kg, standardikori, rst-ovet, sisältää porrashuoneen portaiden leikkauksen ja kuilun verhoilun, matala alatila, ”avaimet käteen” -toimituksena, alaskoonta: 110 000–180 000 €
  • Hissittömän talon hissi, 5 krs, 8 henkilöä, standardikori, rst-ovet, sisältää uuden kuilun talon ulkoseinälle, ”avaimet käteen” -toimituksena, alaskoonta: 240 000–310 000 €

Hissin kilpailutus

Hissin hankinta on aina pitkäaikainen ja vaativa projekti. On tärkeää, että hankkeen lähtökohdat selvitetään puolueettomasti ottaen huomioon ajantasaiset hissimääräykset. On tilaajan etu (ja esim. ARA:n tukia haettaessa myös edellytys), että hanke on kilpailutettu. Kun kilpailutatte hissihankkeenne asiantuntijan avustuksella, ei yllättäviä lisälaskuja tule ja budjettinne pitää. Huomioimme myös tilaajan edun mukaiset toimitusehdot, kaupalliset ehdot, huollot ja takuun. 

Suomen Hissi-insinöörit Oy:n avulla saatte parhaan mahdollisen ratkaisun parhaaseen hintaan. Ota yhteyttä!